SinivalkoinenValhe-Juliste

facebook

Lehdistötiedote 19.4.2013
vapaa julkaistavaksi heti

Virolainen televisiokanava poisti ohjaaja Arto Halosen Andrus Veerpalun doping-tapaukseen liittyvät kommentit. Õhtuleht tutkii poiston syytä.

Sinivalkoinen valhe -elokuva sai Virossa televisioensi-iltansa viime sunnuntaina 14.huhtikuuta ETV2 kanavalla. Elokuvan yhteydessä lähetettiin myös ohjaaja Arto Halosen ERR-kanavalle tammikuussa 2013 antama haastattelu. ETV2 näytti sunnuntaina haastattelusta leikatun version, josta oli jätetty pois Halosen virolaisen hiihtäjä Andrus Veerpalun doping-tapausta koskevat kommentit. Rail Koolin kysymykseen Veerpalun mahdollisesta dopingin käytöstä Halonen kertoo: "Emme ole tutkineet Viron tilannetta tai yksittäisiä urheilijoita. Yleisesti voi sanoa puhuttaessa tästä lajista tai monesta muussakaan lajissa ole kovin montaa mitalistia, jotka olisi hiihdetty puhtaana". Halonen haluaa kuitenkin painottaa, että mikäli laji olisi täysin doping-vapaa voittaisivat arvokisoissa menestyneet henkilöt suunnilleen samat mitalit, myös ilman dopingia. Haloselle Veerpalu on yksi urheilijoista, joita hän on itse sympatisoinut ja jonka menestyksestä iloinnut. Hän näkeekin Veerpalun yhtenä esimerkkinä urheilujärjestelmän uhreista.

Virolainen sanomalehti Õhtuleht ihmetteli ETV2 päätöstä ja julkaisi Halosen haastattelusta poistetut kohdat 18.4. ilmestyneessä lehdessään.

Veerpalu antoi alkuvuodesta 2011 kasvuhormonin raja-arvon ylittäneen näytteen. Maaliskuussa 2013 Veerpalu sai kuitenkin vapauttavan tuomion kansainväliseltä välimiesoikeudelta, CASilta.

ETV2 perustelee leikkauspäätöstään halulla välttää turhaa spekulaatiota ja Veerpalun yhdistämistä suomalaiseen doping-historiaan. Halonen painottaa puolestaan, että Sinivalkoisessa valheessa tarina kasvaa suomalaisen hiihtodopingin kautta käsittelemään maailman laajuista doping-ilmiötä. Elokuvassa viitataan myös Veerpalun tapaukseen. Halonen ihmetteleekin ETV2:n päätöstä poistaa haastattelusta Veerpalua koskeva keskustelu.

Sinivalkoinen valhe kertoo 1970-luvulta saakka suomalaisessa hiihdossa vallinneesta dopinghistoriasta ja johdattaa Italian, Norjan ja Ruotsin kautta tarkastelemaan dopingia maailmanlaajuisena ilmiönä.  Halosen ohella elokuvan käsikirjoittajina ovat toimineet Jouni K. Kemppainen ja Kevin Frazier.

 

Arto Halosen haastattelu on nähtävissä kokonaisuudessaan: http://uudised.err.ee/index.php?06271077

Virolaisen Ohtuleh:n artikkeli tapauksesta: http://www.ohtuleht.ee/517571


Lisätiedot:

Lehdistökuvat:
www.filmikamari.fi/pressit
Käyttäjätunnus: press / Salasana: noutaja

www.sinivalkoinenvalhe.com

www.whenheroeslie.com

Art Films production

Merimiehenkatu 10

00150 Helsinki

09-41593640

Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
/Iiris Rautiainen


www.artfilmsproduction.com